Moi vaan!
Tämä vuosi on lähtenyt tosi mukavasti käyntiin ja tulossa on paljon lisää kaikkea kivaa! Tänä vuonna olen jo ehtinyt olla Levillä rakkaiden tyttökavereideni kanssa. Oltiin siis siellä vaihtamassa uutta vuotta ja tultiin heti alkuvuodesta kotiin. Seuraava reissu onkin taas viikon loma Levillä (maaliskuun alussa)! En malta odottaa mitenkään päin. Oon lasketellut ihan junnusta ja ollaan porukoitteni kanssa käyty lapissa joka vuosi! Nyt kun olen alkanut käymään tyttöjenkin kanssa laskettelemassa, niin Levillä on tullut käytyä pari kertaa vuodessa.
Junnuna aloitin luonnollisesti suksilla ja noin viisi vuotta sitten siirryin lautaan. Lautailu kolahti heti oikein kunnolla ja vain yhden viikon lautailun jälkeen, minulle hankittiin kaikki omat kamat ja heti parin kuukauden päästä aloituksesta, lähdin ehkä hieman uhkarohkeasti alppi-reissullemme laudan kanssa. Siellä sitä sitten oppikin lautailemaan jo aika hyvin, kun oli vähän pakko. Vuonna 2010 tyttöjemme Levimatkalla kaaduin laudan kanssa aika pahasti ja mursin häntäluuni. Häntäluuni ei ole vieläkään täysin toipunut onnettomuudesta vaan vihoittelee välillä edelleen (mm. nyt pari viimeistä viikkoa). Jouduin sitten taas siirtymään pariksi vuodeksi suksiin, häntäluun uudestaan rikkomisen pelon vuoksi. Nyt olen kuitenkin päässyt jo taas takaisin laudan selkään ja tulevalla levin reissulla meinaan treenata ihan hulluna! Haluaisin nimittäin oppia laudan kanssa vähän temppuja ja hyppimistä. Ois huikeeta!
Levi-viikkoa innolla odottaen!
Levin jälkeen huhtikuun lopussa onkin tiedossa Rukan-reissu kolmen luokkalaiseni kanssa! Rukalla on nimittäin tällainen lautailijoiden tapahtuma kuin Wappulounas! Ihan mahtavan huikee reissu varmasti tulossa! En ole aikaisempina vuosina kyseisessä tapahtumassa ollut, mutta olen kuullut ja lukenut pelkkää hyvää. Rankka reissu juhlimisen ja laskemisen osalta todennäköisesti tulossa ja sehän on tietty vain hyvä juttu!
Näiden kahden reissun jälkeen pääsenkin vähän lämpöisempiin tunnelmiin, nimittäin ITALIAAN!!! Vanhempani ja kaksi tuttavaperhettämme ovat vuokranneet upen villan Kauniista Marchen kaupungista. Talomme varustuksiin kuuluu mm. oma spa-osasto (höyrysaunalla), sekä oma iso uima-allas ja tenniskenttä! Jee. Lähellä taloamme on paljon viinitiloja, joilla varmasti käymme maistelemassa ihania italialaisia viinejä. En malta odottaa!
Loppu syksy/talvi ovatkin sitten suht aivoinna vielä. Olemme kyllä jo alustavasti puhuneet ystävieni kanssa, että lähtisimme uudestaan surffaus-matkalle! Viime syksynä olimme Prtugalin Ericeirassa surffaamassa. Tosi mieletön ja erilainen reissu. Surffaaminen on super vaikeeta, mutta niin siistiä, että sitä vaan jaksaa yrittää. Onnistumisen ilo, kun pääsee kahdeksi sekunniksi aallolle, antaa intoa opettelemiseen!
Huih tulipa pitkä postaus! Nyt oon itsekkin täällä ihan fiilareissa, kun oon katellut noita matka-kuvia! En malta odottaa yhtäkään noista reissuista, mutta toisaalta se on aina kiva fiilis kun on jotain mitä odottaa :) Kai se ois palattava taas todellisuuteen ja lähteä kohta töihin.. Buu!
Jos tulee mieleen jotain kysymyksiä esim. noista kohteista tai surffauksesta tms, niin kysy ihmeessä!
-H








Oon niin kade tosta italiasta! Lähetään yhes jonneki elokuussa <3
VastaaPoistaJooo lähetää oikeesti! <3
PoistaIhania kuvia <3 oon niin kade kaikista noista sun tulevista reissuista !
VastaaPoistajeeeeh:)) oon kyl super innoissani!
Poista