tiistai 5. maaliskuuta 2013

Kokkisota

Järjestettiin maanantaina porukalla kokkisota-"kilpailu". Jengit jaettiin arpomalla:

Alkuruoka: minä, Emilia ja isi
Pääruoka: Minna, Lauri ja Antti
Jälkiruoka: mummo, pappa ja äiti

Pienellä ideoinnilla syntyi super-hyvät ruoka-annokset jokaisen tiimissä. Voin kyllä sanoa, että tämän vuoden ruuat olivat parhaimmat, mitä ollaan saatu aikaan. Kokkisota-kisa on siis ollut jo jokusen vuoden meidän yhden illan ohjelmassa. Varsinaista voittajaa emme päättäneet, eikä se ollut ideanakaan. Idea oli yhdessä tekemisen meininki ja hyvä fiilis.

Valmisteluja:






1. Alkuruoka
Kylmä kurkkukeitto, parmesan-lastu, katkaraputahna ruisleivällä, rukola-salaatti kuivatulla parmankinkulla.

2. Pääruoka
 
Pekoniin käärittyjä täytettyjä kananrintoja, pekonikastiketta ja riisiä




 Erittäin hyvä Bulgarialainen punaviini

3. Jälkiruoka:
Uunissa paistettuja banaaneja, fariinisokeri-kaura mömmöä, kermavaahtoa ja jäätelöä. Drinkki: rommia, viinaa, vissyä, skumppaa ja sitruunaa

Jokainen annos oli erinomainen! Aivan super-hyviä. Kävin ennen ruuanlaittoa vielä hiihtämässä noin 6km. Ekat hiihdot tänä vuonna ja voin sanoa ettei mitään ihan helppoa ja kevyttä ollut! Tänään voisi mennä hiihtämään vielä saman lenkin ja illalla sitten saunomaan. Eilen oltiin juhlimassa IHKU-baarissa ja tänään luonnollisesti on ollut vähä ryytynyt olo, ei kuitenkaan pahasti.

-H



2 kommenttia:

  1. Ompa herkullisen näkösiä ruokia! Ja tää kokkisota on ideana loistava! Täytyy joku kerta porukalla tätä itsekin kokkeilla! (:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo tää on ollut kyllä tosi kiva yhden lomapäivän ohjelmanumero! Kannattaa kokeilla :)

      Poista