Ystävänpäivä. Miksi niin haikeena? Pakkohan se oli tietysti alkaa miettiä vanhoja aikoja ja muunmuassa penkkaripäivää. Kuinka huoletonta elämä silloin olikaan. Penkkarit oli niin super onnillinen ja ilonen juhla, mutta myös samalla ihan kauheen pelottava juttu. Silloin ei tiennyt yhtään mitä edessä on. Kaikki oli käytännössä auki ja koko elämä edessä suurena utuna. Mahtava ja hyytävän pelottava fiilis.
Toisaalta kaipaan lukioaikoja, mutta jos oikeasti saisin valita, niin olisin juuri tässä missä nyt olen. Super nuoriahan tässä edelleen ollaan ja koko elämä edessä. Nyt on kuitenkin selkee ja hyvä suunta mihin oon menossa. Se on tosi hieno juttu!
Eilen Sadun kanssa puhuttiin puhelimessa ja alettiin laulaa Vitamin C -Graduation biisiä. Sitä kun kuuntelen, niin ei itku oikeen voi olla tulematta. Niin hyvät sanat! Tässä olenkin tänään viettänyt hetken aikaa kahvi kädessä, kyseistä biisiä kuunnellen ja pari kyyneltä tirauttaen. Oon maailman kiitollisin mun rakkaista ystävistä ja perheestä, ilman niitä en vois elää. Olette korvaamattomia, pus.
KIITOS!
IHANAA YSTÄVÄNPÄIVÄÄ! pus
-H
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti